Moikka!



Tervetuloa chilliin blogiini! Seuraavaksi voit rullata alaspäin, lukea, tykätä, kommentoida, sekä liittyä lukijakseni :) Lisäilen tänne kaikenlaista fiiliksen mukaan, joten samasta blogista löytyy kuulumisia, ruokaohjeita ja kaikenlaisia kuvia :)

lauantai 4. elokuuta 2012

International home

Tänään mun aamuherätys tapahtu joskus kahdeksan aikoihin aika epätavallisella tavalla. Mä kuulin  keittiöstä vanhempien juttelevan englanniks nuoren tytön kanssa, jolla oli selvästi aasialainen aksentti. Se tarkoitti sitä, että alkoi se hetki vuodesta, jolloin Rotary- vaihto-oppilaat saapuvat  Suomeen. Mun isä hoitaa vapaaehtoisena lentokentälle saapuvien Rotary-vaihtareiden vastaanoton ja kuljettamisen sijoitusperheisiin. Suurin osa perheistä asuu muualla, kuin pääkaupunkiseudulla, joten nuoret  yöpyy joko hotelleissa tai vapaaehtoisissa perheissä, kuten meillä. Vaihtarit on yleensä aivan mahtavia tyyppejä! Esimerkiksi tänä aamuna meille saapunut 17 -vuotias Taiwnilainen tyttö oli yhtä hymyä ja riemun tuuletuksia saapuessaan 13h lennon jälkeen, tänne sateiseen Suomeen. Hän laittoi heti kumpparit  jalkaan ja lähti kiertelemään pihapiiriä vesisateessa. Hän myös kirjoitti ylös suomalaisia sanoja ja niiden perään ääntämisen ohjeet kiinalaisilla merkeillä. Aika nerokasta!  Huomenna meille saapuu aamulla yli 10 vaihtaria muutamaks tunniks hengailemaan ja tapaamaan toisiaan. Sen jälkeen niiden matka jatkuu leirille, jonka aikana  ne tutustuu suomalaiseen kulttuuriin ja opiskelee suomea. Sieltä niiden isäntäperheet tulee noutamaan nuoret ja siitä alkaa vaihtarivuosi.
 Ja vuoden aikana ehtii tapahtua todella paljon!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti