Onnellisina oppilaskunnan jäseninä mulla ja mun parilla kaverilla on ollu koulutuntien aikana muuta tekmistä, joten tänäänkään ei ainoatakaan konaista oppituntia pysytty luokan sisällä. Meidän suuri ja vaativa tehtävä oli käydä kertomassa oppilaskunnan toiminnasta jokaiselle 7. lk, auditorion ollessa remontissa. Toivottavasti työ ei ollut turha ja saamme paljon innokkaita jäseniä heti seuraavaan kokoukseen.
Mä olen repiny itseni tän viikon nuhaisena kouluun, eikä äänenkään laatu ole paljoa parantunut + yskä <3. Onneksi myös liikkatunti jäi väliin, niin ei tarvinnut hengästyttää itseään flunssasena.
Koulun jälkeen Annika kyysäs mut reippaasti ilolan kauniiseen kaupunginosaan. Hengailtiin sielä vähän aikaa, varattiin soittotuntiajat ja sitten vielä orkkatreenit.
Pakkaan vielä nyt illalla kamat huomista Kuopion reissua varten. (Taas koulusta pois) Ukki täyttää huimat 99 vuotta ja juhlimme sitä Kuopiossa sukulaisten kesken. Lupauduin soittamaan sielä muutaman kipaleen klarinetilla ja mielelläni sen teenkin. Eipä sitä jokapäivä nää yhtä vanhaa ja raksta ihmistä! <3
 |
Vaikkei ukki jaksa paljoa kävellä, ajatella tai muistaa. Nauraa hän jaksaa niin kauan kun vitsejä riittää!
|